Kilpailun aloituskello on lyönyt. Ilmassa valtavasti energiaa. Kuvassa etualla Nivalan Hannu Korpela. Kuva: Jorma Jylhä

Kempeleen Pelixir-keilahallissa keilattiin perjantaina 12.1. innolla. Kokoon kerääntyivät Nivalan, Ylivieskan ja Rantalakeuden Eläkkeensaajien keilaedustajat. Yhdistysten välisestä paremmuudesta miteltiin kuuden sarjan ja kuuden pelaajan joukkuekilpailuna. Parhaalle yhdistykselle oli luvassa kiertopalkinto.

Rantalakeuden Eläkkeensaajat RES ry on harrastanut keilailua aktiivisesti runsaan vuoden verran. Harrastus aloitettiin heti, kun uusi keilahalli tuli paikkakunnalle. Mukana on toki muutamia, jotka ovat harrastaneet lajia kauemminkin. Nivalan ja Ylivieskan eläkkeensaajilla on takana keilaharrastusta jo pidempään. Ennakko-odotuksena olikin, että jompikumpi näistä joukkueista on vahvimmin kiinni pokaalissa.

Tulostakin tuli, vaikka kovin ryppyotsaisesta kilpailusta ei ollut kysymys. Vieraiden parhaat keilaajat olivat parhaita täälläkin, vaikka monet olivatkin Kempeleen Pelixirissä ensimmäistä kertaa. Parhaan henkilökohtaisen tuloksen teki Ylivieskan Kari Löfbacka. Kuuden sarjan tulos 1207 pistettä, eli yhden sarjan keskiarvo yli kunnioitettavan 200:n pisteen rajan. Rantalakeuden paras pistemies oli Antero Kokko Oulunsalosta, 918 pistettä. Nivalan parhaaksi osoittautui Keijo Torssonen 892 pistettä. Naisten paras oli ensimmäistä kertaa kilpaillut Rantalakeuden Mirja Salonperä Kempeleestä, tulos oli 807.

Yhdistysten välisen kilpailun voitti Ylivieskan Seudun Eläkkeensaajat tuloksella 5380 pistettä. Toinen oli Nivalan Eläkkeensaajat 4968 pistetä ja kolmas Rantalakeuden Eläkkeensaajat RES ry 4837 pistettä. Kiertopalkinto matkasi siis tällä kertaa Ylivieskaan, jossa otetaan keväällä uusintaottelu. Katsotaan, joko silloin osataan keilata hieman paremmin. Uusi halli ja uudet kujeet ovat radoilla taas edessä…

Valto Salonperä

Ylivieskan Kari Löfbacka tuulettaakin ammattimiehen ottein. Kuva: Jorma Jylhä
Nivalan Sulevi Lauri on keilannut vuosia. Samalla on treenautunut myös tuuletus. Lähtee sydämestä. Kuva: Jorma Jylhä
Palkintoja jakavalla Valto Salonperällä oli helppo tehtävä. Niitä sai vain kaksi kilpailijaa. Tässä palkitaan naisten sarjan paras Rantalakeuden Mirja Salonperä. Kuva: Jorma Jylhä