Muut tunnit

Savon parhaat HIET

Puolentunnin tavoite on saada hiet pintaan (High Intensity Excercise Training). Perustuu korkean intesiteetin harjoituksiin, tehdään joko tangolla, omalla keholla tai lautaa apuna käyttäen. Puoli tuntia ja päivän treeni on tehty!

KESKIKEHO

Keskivartaloa vahvistavia liikkeitä, sopii kaikille. Ohjaajan oma tekemä tunti.

KHS

Kädet, hartia ja selkä.
Tällä tunnilla käydään ko. lihakset läpi käsipainoja tai tankoa käyttäen.  Sopii kaikille, sillä saat itse valita minkä kokoiset painot otat. Loistava treeni kehittää myös voimaa ja lihasmassaa. Kaikki on kiinni siitä millä painoilla teet. Mukana pärjää myös pienillä painoilla. Ohjaajan oma tekemä tunti.

KEHONHUOLTO/ VENYTTELY

Tällä tunnilla keskitytään koko kehoon. Avaavilla ja lämmittävillä liikkeillä herättelemme kehoa. Venyttelemme, avaamme lihaksia sekä huollamme syviä lihaksia tasapaino harjoittelulla. Sopii ehdottomasti kaikille. Ohjaajien oma tekemä tunti. Jokaisella ohjaajalla on erilainen tunti.

FITNESSPILATES 

Pilates metodeja hyödyntäen kehon huoltoa, liikkuvuutta ja voimaa. Liikkeet tehdään rauhalliseen tempoon. Ohjaaja on käynyt koulutuksen, jotta voi kyseistä tuntia ohjata turvallisesti. Liikkeet sopivat kaikille, ohjaaja antaa tarvittaessa variaatioita. Jokainen tekee omaa kehoa kuunnellen. Tällä tunnilla et tarvitse jalkineita. Liikkeitä ei tehdä musiikin rytmiin, taustalla soi rauhallinen musiikki. Varaa myös lämmintä vaatetta mukaan/päälle, loppu rentoutusta varten. Ohjaajan oma suunnittelem tunti, tunti vaihtelee viikottain ryhmän mukaan.

KEHO BALANCEEN

Tämä tunti on sekoitus kaikkea joogasta-kehonhuolto liikkeisiin. Tunti on suunniteltu musiikkiin, liikkeet ovat liikkuvia, rauhallisia ja kehoa avaavia harjoituksia. Säännöllisesti tehtynä kehostasi tulee liikkuvampi, ryhdikkäämpi ja vahvempi. Tunti sisältää myös keskikehoa vahvistavia harjoituksia sekä tasapainoa kehittäviä liikkeitä. Tunti sopii kaikille, et tarvitse jalkineita. Varaa myös lämmintä päälle loppurentoutusta varten. Ohjaajan oma suunnittelema tunti.

JOOGA

Tulossa keväällä 2017, Laila suorittaa parasta aikaa  joogaopettajan opintoja.

ZUMBA®

Tanssillinen tunti. Tällä tunnilla saat olla hetken tanssilattioiden tähti, heittäytyä musiikin mukaan ja antaa mennä. Bileet! Hiki virtaa ja hymyilyttää. Koreografinen. Lisenssitunti, ohjaaja on käynyt ZUMBA koulutuksen ja lisenssi on aktiivinen, ohjaaja löytyy  www.zumba.com sivuilta.

SPINNING30

30 min. Sisäpyöräilytunti, poljetaan musiikin mukaan ohjaajan opastuksella. Tämä sopii kaikille. Ohjaajan oma tekemä tunti.

SPINNING 60

60 min. sisäpyöräilytunti. Tämä vaatii jo jonkinlaista peruskuntoa. Poljetaan pitkin maita ja mantuja.  Välillä ylämäkeen ja välillä vauhdikkaasti rullaten alas. Jokainen voi säätää itse vastusta. Ohjaajan oma tekemä tunti.

TOIMINNALLISET TREENIT

Toiminnallisessa salissa tapahtuvaa harjoittelua. Omaa kehoa vastuksena käyttäen. Välillä mukana voi olla kahvakuulia, palloa, voimapalloa, steppilautaa. Jokainen tekee omaan tahtiin aikaa vastaan. Kiertoharjoittelutyylinen tunti. Vaatii jonkinlaista peruskuntoa ja kehonhallintaa. Liikkeitä voi myös hyvin soveltaa moneen kuntotasoon sopiviksi. Käytössämme on queenax tm-sali, johon ohjaajamme ovat saaneet koulutuksen. Jokaiselle ohjaajalla erilainen tunti ja se on viikottain vaihtuva.

Lisätietoja http://www.precor.com/en-us/commercial/strength/queenax

BODYTREENI

Tunnilla tehdään aikaa vastaan lihaskunto sekä hyppyliikkeitä.  Ei koreografioita, jokainen tekee omaan tahtiin. Vaatii jonkun verran aiempaa harjoittelutaustaa, että tiedät perus lihaskuntoliikkeiden suoritustavat. Ohjaaja neuvoo ja opastaa myös henkilökohtaisesti. Loistava tunti kehittämään kuntoasi seuraavalle tasolle. Mikäli olet kyllästynyt yksin salilla puurtamiseen, tule tänne! Loistava tunti myös kehittämään voimaa, jopa lihasmassaa. Kaikki on siitä kiinni paljonko tankoon laitat painoja. Sarjat lyhyitä ja napakoita.  Ohjaajan oma tekemä tunti.

RUN

Koreografinen tunti, juostaaan, hypitään ja pompitaan vanhojen listahittien tahtiin suoraan 80 ja 90 luvuilta. Paljon vaihtoehtoja jolloin tunnin pärjää hyvin ilman hypyn hyppyäkin. Vaatii jonkuntasoista kuntopohjaa, kestävyystunti.  Tältä tunnilta et lähde ilman hikeä ja hymyä! Ohjaajan oma tekemä tunti.

AAMUTREENI

On kaikille sopivaa lihaskuntoharjoittelua ei koreografiaa. Sisältää alkulämmittelyt, lihaskunto-osion vaihtuvilla välineillä ja loppuvenyttelyt. Ei sisällä juurikaan hyppimistä. Ohjaajan oma tekemä tunti.

HANURI JA HAUIS 

Nimensä veroinen! Keskitytään takareppuun, eli pakaroiden vahvistamiseen, yhdistettynä hauikseen. Säännöllisesti tehtynä saat vahvan tarakan ja timmin haban. Suosittelemme. Ohjaajan oma tekemä tunti.
VATSA JA VENYTYS
Tällä tunnilla teemme vuorotellen vatsalihas treenin ja venyttely harjoituksen. Mukava combo. Tämä sopii hyvin kuntosalitreenin päätteeksi tai omana jumppanaan. Et tarvitse kenkiä, sopii kaikille. Ohjaajan oma tekemä tunti.
TRIMMI
Tällä tunnilla ei tehdä musiikin tahtiin. Keskitytään tiettyihin lihasryhmiin, ohjaaja kertoo kunkin tunnin ohjelman kuntoklubilaisten facebook sivuilla. Ohjelma vaihtelee. Tämä tunti on sinulle joka haluat kehittää voimaominaisuuksia tai kiinteyttää kehoa. Tunnilla käytetään niin painoja kuin kehonpainoa. Sopii kaikille. Ohjaajan oma tekemä tunti.
PERUSJUMPPA
Back to basics! Helppoja askelsarjoja, tehokasta lihaskuntoa ja lopuksi rauhalliset pitkät venyttelyt. Tunti on helppo, mutta tehokas. Iloista liikkumista oman kunnon mukaan. Ohjaajan oma tekemä tunti.
LASTENLIIKUNTA

Tällä tunnilla lapset saavat kiipeillä, hyppiä ja juosta. Kehittää monipuolisesti kaikkia taitoja, niin sosiaalisia kuin motorisia. Leikin lomassa opettelemme perustaitoja, kuperkeikoista, vuoron odottamiseen. Sopii 3-7 vuotiaille lapsille. Mikäli lapsella sairauksia, muista kertoa ohjaajalle.

LAPSIPARKKI

Ohjaaja on katsomassa lasten perään. Ei ohjattua toimintaa. Lapset voivat piirtää, pelailla tai leikkiä. Voi ottaa omia leluja mukaan. Ohjaaja katsoo perään ja touhuaa lasten kanssa. n. 3-7 vuotiaille lapsille. Mikäli lapsella sairauksia, muista kertoa ohjaajalle.

TANSSIJUMPPA

Hikisen hauskaa, suomalaista ulkolaista tanssimusiikkia laidasta laitaan. Helppoja askelkuvioita, joihin pääsee helposti mukaan. Musiikin mukaan tehtävä koreografinen tunti, ei vaadi aikaisempaa tanssitaustaa. Heittäydy musiikin vietäväksi ja anna mennä. Mukana monelle tuttuja rytmejä mm. valssi, cha cha chaa tai tango. Ohjaaja kouluttautunut tanssin pariin jo yli 10 vuotta, käymällä lavatanssi- ja nykytanssikursseja sekä kaikki mahdolliset zumbakoulutukset mitä on olemassa. Ohjaajan oma tekemä tunti.

PERHETREENI

Teema vaihtelee, lapset ovat mukana salissa. Saat tulla yhden tai useamman lapsen kanssa. Lapset ovat vastuullasi treenien ajan. Lihaskuntoa vahvistavia liikkeitä välineitä apuna käyttäen sekä hikeä pintaan tuovia juoksu ja hyppyliikkeitä. Sopii monenkuntoiselle vanhemmalle. Rohkeasti kaikki mukaan. Tähän voi osallistua 4€ kertamaksulla.

KUNTOSALICIRCUIT
Kuntosalin puolella tehtävä kiertoharjoittelu. Jokainen tekee harjoituksen omaan tahtiin aikaa vastaan. Tunti on sopii ja on avoin kaikille, mutta tälle tunnille olet tervetullut myös kaukaloikäisen lapsen kanssa. Tähän voit osallistua myös 4€ kertamaksulla. Ohjaajan oma tekemä tunti.

PÄIVÄTREENI

Sopii ehdottomasti kaikille. Tempo on rauhallinen, tunnilla käytetään keppiä, käsipainoa ja kuulaa/ levykiekkoa. Jokainen ottaa itselleen sopivan painon. Iskelmämusiikin tahtiin, kun on riittävän iso paino saa tunnista myös haastavan. Tämä tunti palvelee hyvin kaiken ikäisiä. Tähän pääsee mukaan myös 4€ kertamaksulla. Ohjaajien oma tekemä tunti ja se vaihtelee viikottain.

KUNTOKUULAILU

Tunnilla tehdään kahvakuulalla liikkeitä, jotka kuormittavat koko kehoa. Sopii kaikille. Oma kuula mukaan, jos mahdollista, mutta talon kuulia saa lainata, niin kauan kuin niitä riittää. Ohjaajien oma tekemä tunti, tunti vaihtelee.

LÄÄHÄTÄN JA LÄKÄHDYN tai HIIT 

Korkealla sykkeellä tehtävä puolituntinen, liikkeet vaihtuvat reippaaseen temppoon. Käytetään välineitä tai pelkkää  kehonpainoa. Hyppyliikkeitä ja lihaskuntoliikkeitä. Jokainen haasta oman kehonsa maksimaaliseen suoritukseen. Tämä on juuri sinulle joka haluat kokeilla äärirajoja ja mennä täysiä. Ohjaaja kannustaa ja tsemppaa ylittämään rajasi. Ohjaajan oma tekemä tunti, jokaisella ohjaajalla erilainen tunti.

BOXING

Kuntonyrkkeilytunti, joka sisältää tekniikkaa, välineillä (pistarit, säkit yms.) tehtävää harjoittelua sekä lihaskuntoa. Viikkotunnit on tarkoitettu kuntonyrkkeilyn perusteet hallitseville. Alkeiskursseja järjestämme myös, kysy lisää kuntoklubi@pelixir.fi.

SAUNAYOGA® (Pienryhmät)

Saunassa tapahtuvaa joogaa. Tarvitset mukaan 2 eri pyyhettä, isomman pyllyn alle ja hikeä varten toisen. Saunaan kevyet vaatteet päälle Esim. shortsit ja toppi. Sopii kaikille, mutta huomioi lämpötila +55-60 astetta.  Kysy tarjousta mm. kaveriporukalle tai tykyryhmille laila@pelixir.fi